
| Virallinen nimi: | Eryl Mercury aka Jero | Kasvattaja: | Brenn Ponies |
| Rotu ja skp: | Welsh sec. B -ori | Omistaja: | Viola |
| Väri/merkit: | Voikko, tipt | Säkäkorkeus: | 132 cm |
| Rekisterinumero: | VH-53293 | Painoitus: | Yleispainoitus |
| Syntynyt ja ikä: | 08.12.2008 ~ 6 vuotias | Koulutustaso: | 110 cm / He A |
| Ikääntyminen: | Sekalainen (täytti 3v 08.01.2009) | Muuta: | - |
Violan ponikannan vähentyessä talliin etsittiin taas uusia poneja, sekä hevosia kilpailukäyttöön. Olin kaavaillut jo pitkään haluavani welsh B-oria ponikaartiin, eikä mennyt kauaakaan kuin kuulin komeasta poniherrasta nimeltä Eryl Mercury, tutummin Jero. Pitihän herraa lähteä siltä istumalta sitten katsomaan ja samaisena päivänä sopimukset kirjoitettiin ja ori matkusti meille Violaan. Eryl Mercury, useimmiten Jeroksi, mutta toisinaan pilailumielessä Erkiksikin kutsuttu ori on luonteeltaan varsinainen valioyksilö. Sen rauhallisuudesta, pitkästä pinnasta ja kertakaikkisesta hyväntahtoisesta luonteesta ei sitä ihan heti oriksi luulisi. Ei ole montaa sellaista päivää ollut, jolloin Jero olisi ollut hankala käsitellä, tai edes hieman kiukutellut vastaan. Jos jostain ponista voi sanoa, että se voi olla paras ystäväsi, niin Jerosta nimenomaan. Toisin kuin yleensä oreja, voi Jeroa käsitellä myös pienet lapset. Tammojen kiima-aikana se näyttää toki pieniä viitteitä siitä, että hei on ne munat vielä tallella, mutta ohi mennään ja tullaan kuitenkin suhteellisen rauhallisesti joka kerta ilman sen suurempaa hulabaloota.
Hoitohetkistä Jero tykkää kovasti ja nauttii täysin siemauksin. Sillä on usein tapana rapsuttaa takaisin hampaillaan, jos sitä kutittaa ja satut juuri osumaan oikeaan kohtaan. Hoitotilanteissa poniherra on aina rauhallinen, eikä sitä tarvitse sitoa kiinni. Jalat ori nostaa hyvin ja kavion putsaus ei tuota minkäänlaista ongelmaa hoitajalle. Toisinaan jalkoja harjatessa Jero voi innostua nostelemaan jalkojansa, mutta lopettaa kun komennat napakasti oria lopettamaan. Kesäisin ulkona harjatessa riimunnarua voi hyvin roikottaa kaulalla, sillä ruualle persona otuksena, keskittyy herramme vain nauttimaan luonnon antimista, eikä yksinkertaisesti viitsi lähteä minnekkään. Satuloidessa ori käyttäytyy suht asiallisesti, vaikka pullaakin hiukan vyötä vasten. Suitsiessa ei ole sen suurempaa häslinkiä, Jero antaa sinun laittaa rauhassa suitset ja avaa suunsa hyvin. Pestessä Jero voi toisinaan olla hiukan levoton, mutta ori rakastaa pohjimmiltaan pesua erittäin paljon. Kesällä uittaessa meidän Jerosta paljastuu myös melkoinen vesipeto - ori rakastaa ylikaiken pärskyttää etukavioillaan vettä. Kengitys, raspaukset ja lastaus kaiken muun lisäksi sujuu aina ongelmitta, jonka vuoksi olemmekin saaneet paljon kehuja niin kasvattajalta kuin ystäviltämme.
Ratsastaessa Jero on vähän vauhtihirmu, mutta kuitenkin kohtuullisen kuuliainen. Adjektiivit ripeä, notkea ja yhteistyönhaluinen kuvaavat Jeroa erittäin hyvin. Hyppytaidot ovat orilla kyllä tiukasti korvan takana ja ponimme hyppää kaikki erikoisemmatkin esteet aina vauhdilla ja tyylillä, ja käsissä pysyen. Vaikka vauhti saattaakin joskus hieman nousta, ja täytyy käyttää reilusti pidätteitä, ei tätä vikkeläjalkaa voi kuumaksi kuitenkaan kutsua. Yhteistyöhön Jero suostuu aina heti selkään mentäessä, olit sitten ratsastanut sillä ennen tai et. Koulupuoli on myös ponilla hyvin hanskassa, ja koulutustaso onkin tasolla helppo A. Vaihtelunvuoksi kilpailemme Jerolla esteiden lisäksi koulua, mutta onpa herra innostunut myös kenttäratsastuksesta. Maastoilu on tämän pikkumiehen kanssa mitä mukavinta puuhaa, sillä se on rauhallinen ja luotettava, toisinsanoen pomminvarma maastoratsu, joka ei vähästä säpsähdä ja on tottunut niin autoihin, traktoreihin kuin mihin tahansa mitä maastoreissulla voi tulla vastaan.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi, ©: Kuvaajat eivät halua nimeään mainittavan
| i. Rrowen Berwynfa YLA2, VWY-II, ERJ-I |
ii. Rhewydd Stan, evm. | iii. Moorland Plover, evm. |
| iie. Sarnau Merry, evm. | ||
| ie. Bryn Shaundi, evm. | iei. Criban Trystan, evm. | |
| iee. Dwenn Brenda, evm. | ||
| e. Mairwen Enfys YLA3, VWY-III |
ei. Aneirin Caradog, evm. | eii. Ber Critan, evm. |
| eie. Eachna, evm. | ||
| ee. Gwenfriewi, evm. | eei. Wynn Veggdaf, evm. | |
| eee. Killda, evm. |
Jerolla on yhteensä 0 jälkeläistä, joista 0 oreja, 0 ruunia & 0 tammoja.
ei vielä jalostuskäytössä
16 KRJ-sijoitusta
19.09.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo C -- 5/100
17.09.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 8/100
16.09.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 6/100
15.09.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 1/100
14.09.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 6/100
27.08.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 1/50
25.08.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 7/50
06.07.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo A -- 3/50
05.07.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo A -- 2/50
05.07.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo C -- 7/50
30.01.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo A -- 8/100
29.01.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 6/50
29.01.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo C -- 1/50
28.06.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 2/50
22.01.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 3/60
18.01.09 -- Kouluratsastus/KRJ -- Helppo B -- 2/40
36 ERJ-sijoitusta
15.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 120 cm -- 4/50
13.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 4/50
12.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 120 cm -- 7/50
12.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 120 cm -- 6/50
12.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 120 cm -- 1/50
11.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 5/100
11.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 9/100
10.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 3/50
09.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 120 cm -- 2/50
09.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 3/100
06.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 7/100
05.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 6/100
02.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 2/50
01.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 90 cm -- 6/40
01.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 6/50
01.09.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 4/50
31.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 80 cm -- 2/40
31.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 4/50
30.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 2/50
30.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 80 cm -- 1/40
30.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 4/50
28.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 90 cm -- 1/50
28.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 60 cm -- 1/40
27.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 110 cm -- 6/50
27.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 100 cm -- 6/50
26.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 80 cm -- 2/50
25.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 80 cm -- 2/50
24.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 50 cm -- 2/50
21.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 70 cm -- 5/50
20.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 60 cm -- 5/50
20.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 50 cm -- 7/50
19.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 70 cm -- 4/50
18.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 70 cm -- 2/50
18.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 50 cm -- 5/50
16.08.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 60 cm -- 5/50
12.02.09 -- Esteratsastus/ERJ -- 70 cm -- 4/50